Vuonna 1931 Tšistopolissa, Neuvostoliittoon kuuluneessa Tatarstanin tasavallassa synytnyt Sofia Gubaidulina on rikkonut monia naissäveltäjiin liitettyjä käsityksiä, muun muasssa
siitä, mitä naisten on sopiva kirjoittaa. Gubaidulina saavutti maailmanlaajuisen suosion huolimatta siitä, että hänen musiikkinsa oli Neuvostoliiton aikana jopa pannassa. Hänen äitinsä oli venäläinen ja isänsä tataari ja islamilaisen uskonoppineen, eli mullahin poika, ja perheen sukujuurien takia Gubaidulina sai kokea vainoa ja syrjintää jo varhain.

Opiskeltuaan nuoruusvuosinaan sävellystä ja pianonsoittoa Kazanin konservatoriossa hän jatkoi musiikkiopintojaan Moskovan konservatoriossa, ja sävelsi valmistumisensa jälkeen pääsääntöisesti elokuvamusiikkia. Gubaidulinan taiteellisessa työssä kuuluu ja näkyy hänen kiinnostuksensa mystiikkaa ja uskontoa kohtaan. Hän säveltää mielellään kansansoittimille ja ottaa vaikutteita muun muassa shamanistisesta musiikista. Tätä kiinnostusta uskonnollisuutta kohtaan ei kuitenkaan pidetty sopivana Neuvostoliitossa, jossa ateismi oli osa kommunistista aatetta; Gubaidulina yritettiin jopa murhata vuonna 1973. Vastoinkäymisistä huolimatta hän
jatkoi säveltämistä, osin myös säveltäjä Dmitri Šostakovitšin kannustamana, joka neuvoi Gubaidulinaa jatkamaan valitsemallaan ”omalla väärällä tiellään” –millaiseksi monet hänen taiteellista uraansa tylysti kuvailivat.

Vasta vuonna 1985 Gubaidulina pääsi matkustamaan länteen, jossa hän oli jo tullut tunnetuksi Gideon Kremerin ahkerasti esitettyä hänen viulukonserttoaan. Gubaidulinalle on myönnetty useita kunnianimityksiä ja palkintoja, ja hänen musiikkiaan esitetään jatkuvasti ympäri maailman. Yli 90-vuotias säveltäjä asettui Hampuriin vuonna 1992 ja säveltää edelleen.

“Tahdon aina kapinoida, uida vastavirtaan! Vastavirtaan uiminen tarkoittaa
minulle sitä, että esitän vakavuutta taiteessani.”
(Lainattu ja käännetty tekstistä: Vera Lukomsky ja Sofia Gubaidulina
Perspectives of New Music, Vol. 36, No. 1 (Talvi, 1998), ss. 5-41)

Teksti: Anna Ramstedt