top of page
Kokonainen 2023

MEISTÄ

Ideologiamme ja tarkoituksemme mukaan edistämme tasa-arvoa. Tasa-arvo tarkoittaa ensisijasesti ihmisoikeuksien tasavertaista toteutumista ja ihmisten yhdenvertaisuutta kansakunnan jäseninä.

Tasa-arvo ei ole sitä, että joitakin ryhmiä suljetaan pois.

Vuodesta 2016 asti olemme järjestäneet kantaaottavia konsertteja ja taidetapahtumia antaaksemme ajateltavaa tasa-arvoasioita ja taiteen kehitystä koskien.  

Tilaamme musiikkia ja kantaesitämme sitä tapahtumissamme.

Teemme vähemmistöjen säveltämän musiikin soittamisesta normin ja näytämme esimerkillä, että taiteellisesti korkeatasoista ja monipuolista festivaalia on mahdollista pyörittää ohjelmoimalla musiikkia kaanonin ulkopuolelta.

Kaikki soittavat säveltäjänaisten musiikkia, eivät vain naiset.
Teemme työtä sen eteen, että naissäveltäjien sekä muiden vähemmistösäveltäjien teokset saisivat enemmän julkisuutta, ja niistä tulisi perusohjelmistoa niin isojen instituutioiden kuin yksittäisten toimijoiden joukossa.

 

Järjestämme kesäkaudella kamarimusiikkifestivaalin Janakkalassa sekä muita tapahtumia mahdollisuuksien mukaan

ympärivuotisesti pääosin Helsingissä.

Sitoudumme noudattamaan musiikkialalle laadittua Esiinnyn edukseni -ohjeistusta sekä Reilun taiteen manifestia. Toiminnassamme mukana olevat henkilöt sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen arvoja sekä yhdistyksen omia toimintaperiaatteita. Yhdistystoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Vakituisia työntekijöitä yhdistyksellä ei toistaiseksi ole.

SEURAA MEITÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA:

  • Facebook
  • Instagram

TILAA UUTISKIRJEEMME:

Saat uusimmat kuulumiset ja konserttiuutiset suoraan sähköpostiisi! 

YHTEISTYÖKUMPPANIT & TUKIJAT 2023:

taike logo.png
janakkala-logo.jpg
Logo-Ostinato.jpg
MES LOGO.png
Taidemuseo_logo_harmaa3.png
bottom of page