Rebecca Clarken (1886-1979) tuotannon painopisteenä olivat hänen omalle soittimelleen alttoviululle
sävelletyt kamarimusiikkiteokset, kuten fantastinen Sonaatti alttoviululle ja pianolle, jonka Clarke sävelsi vain 33-vuotiaana. Valitettavan usein Clarken omalla nimellään julkaistut kappaleet jätettiin huomiotta. Tästä syntyi pseudonyymi Anthony Trent, jota käyttämällä Clarke sai vuolaitakin kehuja teoksilleen, joita hän myös monesti itse alttoviuluvirtoosina konserttiohjelmissaan esitti. Vaikka Clarke kasvoi Englannissa, hänen äitinsä oli saksalainen ja isänsä amerikkalainen, minkä vuoksi taiteilija vietti suuren osan elämästään Amerikassa ja hänellä oli sekä Englannin että Amerikan kansallisuudet.

Teksti: Linda Suolahti

Säveltäjä-alttoviulisti Rebecca Clarke (1886-1979) syntyi Lontoon Harrow’ssa ja vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Britanniassa. Perhetausta oli kuitenkin kansainvälinen: Clarken äiti oli kotoisin Saksasta, isä puolestaan Yhdysvalloista. Kotona harrastettiin innolla musiikkia. Niinpä Clarkekin pääsi kahdeksanvuotiaana veljensä vanavedessä viulutunneille jatkaen teini-ikäisenä opintojaan Royal Academy of Musicissa sekä sittemmin Royal College of Musicissa. Siellä hän omistautui sävellysopinnoille Charles Villiers Stanfordin sekä alttoviuluopinnoille muun muassa Lionel Tertisin johdolla.

Ristiriidat autoritäärisen ja kontrolloivan isän kanssa johtivat siihen, että Clarke muutti jo nuorena pois kotoa ja elätti itsensä soittamalla kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, joista oli mahdollista saada pienikin palkkio. Clarke tekikin sittemmin merkittävän uran erityisesti kamarimuusikkona, usein naisvoittoisissa tai vain naisista koostuvissa yhtyeissä. Kun kapellimestari Henry Wood kiinnitti Queen’s Hall Orchestraan kuusi muusikkonaista vuonna 1912, oli Clarke valittujen joukossa. Naisten palkkaaminen sinfonia- tai kaupunginorkestereihin oli vielä tuolloin erittäin harvinaista, ellei lähes ennenkuulumatonta.
Säveltäjänä Rebecca Clarke alkoi niittää mainetta erityisesti 1910- ja 1920-luvun vaihteessa, jolloin kaksi hänen teostaan palkittiin upporikkaan amerikkalaisen mesenaatin ja musiikinystävän Elizabeth Sprague Coolidgen järjestämissä sävellyskilpailuissa Yhdysvalloissa. Toinen teoksista oli tällä levyllä kuultava sonaatti alttoviululle ja pianolle vuodelta 1919, toinen kaksi vuotta myöhemmin sävelletty pianotrio. Clarke panostikin säveltäjänurallaan kamarimusiikkiin, ja hänen tiedetään esiintyvänä taiteilijana rakastaneen erityisesti jousikvartettisoittoa. Clarken laajaan tuotantoon kuuluu myös runsaasti vokaalimusiikkia, muun muassa lukuisia yksinlauluja pianon säestyksellä.
Aiemminkin pitkiä aikoja Yhdysvalloissa viettänyt Clarke asettui maahan loppuiäkseen toisen maailmansodan kynnyksellä. Sävellystuotanto hiipui myöhemmällä iällä, mutta Clarkea arvostettiin edelleen muusikkona, opettajana ja musiikkikirjoittajana. Aivan Clarken viimeisinä elinvuosina hänen sävellyksensä nousivat ansaitusti uudelleen parrasvaloihin. Niiden esittäminen ja tutkimus ovat viime vuosikymmeninä vilkastuneet entisestään, ja etenkin pianotriosta sekä alttoviulusonaatista on tehty useita levytyksiä. Näistä esiin nostettakoon ensimmäinen suomalainen levytys alttoviulusonaatista, jonka esittävät alttoviulisti Hanna Hohti ja pianisti Anna Kuvaja albumillaan York Bowen & Rebecca Clarke - Sonatas for viola and piano (Alba Records, 2024).

Teksti: Nuppu Koivisto-Kaasik