Pianisti-säveltäjä Clara Schumann oli 1800-luvun menestyneimpiä taiteilijoita ja saavutti suosioita ympäri Eurooppaa ja Venäjää. Schumannin molemmat vanhemmat olivat muusikoita; hänen äitinsä oli menestynyt laulaja ja pianisti, hänen isänsä puolestaan pianonsoitonopettaja ja soitinkauppias. Schumannin isä alkoi tavoitteellisesti ohjata Claraa pianonsoittossa jo hyvin nuoresta iästä alkaen. Schumann esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran 9-vuotiaana, minkä jälkeen hän viettikin nuoruutensa konsertoiden. Hän saavutti jo teini-ikäisenä suuren suosion ja sai Itävallan keisarilta arvon Kuninkaallisena kamarivirtuoosina. Clara Schumannin suosio edesauttoi myös hänen isänsä mainetta onnistuneena pedagogina. Muun muassa pianisti, myöhemmin säveltäjä, Robert Schumann haki isä Friedrich Wieckin oppiin.

Monen vuoden tutustumisen jälkeen Clara ja Robert Schumann päätyivät avioliittoon, ja heidän rakkaustarinansa on kenties 1800-luvun musiikinhistorian tunnetuin. Clara Schumann jatkoi konsertoimistaan siitä huolimatta, että hän synnytti jopa 8 lasta. Robert Schumann on lunastanut paikkansa taidemusiikin kaanonissa vasta kuolemansa jälkeen, eikä säveltäjä elinaikanaan tienannut läheskään yhtä hyvin kuin Clara. Perheen elättäminen jäi Claran konsertoinnin varaan. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, hänellä oli jopa 15 henkeä elätettävänä.

Vaikka Clara oli saavuttanut suosion konsertoivana pianistina, säveltäminen oli edelleen sekä yhteiskunnan että – luultavasti siitä johtuen – säveltäjän omasta mielestä kyseenalaista naiselle. Clara kirjoittaa kirjeessään seuraavasti:

”Joskus uskoin, että minulla olisi luovuuden lahja, mutta olen luopunut tästä ajatuksesta. Naisen ei pitäisi unelmoida säveltämisestä – koskaan ei ole ollut ketään, joka olisi pystynyt siihen. Onko minut tarkoitettu olevaan se ensimmäinen? Olisi ylimielistä uskoa niin. Se oli vain jotakin sellaista, mihin isäni houkutteli minut menneinä vuosina. Mutta pian lakkasin uskomasta siihen. Olkoon niin, että Robert luo; se tulee tuomaan minulle aina onnea.”

Sitaatissa tulee myös ilmi se, että Clara ei siis tuntenut häntä edeltäviä naissäveltäjiä, luultavasti luonnollisesti sen takia, että esimerkiksi renessanssiajan säveltäjien musiikkia ei esitetty.

Tänään kuultava Notturno Op. 6 nro 2 on Schumannille tyypillinen romanttinen pianoteos, joka on täynnä dynaamisia vaihteluita. Teos perustuu romanttiseen, melodiseen teemaan, joka kehittyy ja toistuu eri muunnelmilla edetessään.

Lainaus ja käännös: Moisala, Pirkko; Valkeila, Riitta 1994: Musiikin toinen sukupuoli. Jyväskylä: Kirjayhtymä Oy ja Reich, Nancy B. 2001 (1985): Clara Schumann: The Artist and the Woman. USA: Cornell University. (Käännös: A.R.)

Teksti: Anna Ramstedt