Kokonainen-festivaali 10.-13.8.2023, Janakkala

KOKONAINEN / MUSEQUAL
Kokonainen-festivaali 10.-13.8.2023
JANAKKALA JA HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO
“Täällä koet tuhat tunnelmaa ja kuusi kokonaisuutta, joissa sukelletaan ihmemaailmoihin, kurkistellaan kaninkoloihin. Uteliaina uppoudumme kaikkiin uusiin ja vanhoihin naissäveltäjien teoksiin tuoden rinnalle jotakin perinteistä sekä jotain omaa. Muusikoita piisaa ja soitto soi kun taiteilijat ympäri Euroopan matkaavat tiensä kohti vehreää Hämettä.” kertoo taiteellinen johtaja, Janakkalassa kasvanut viulisti Linda Suolahti. Hän on kutsunut vierelleen kolme taiteellista toteuttajaa suunnittelemaan kukin yhden tapahtuman festivaalille.
Avajaiskonsertin 10.8. on kuratoinut Emma-ehdokas Laura Hynninen, jonka maailmassa yhdistyy visuaalinen taide ja hänen itse säveltämänsä musiikki. Debyyttialbumi Otilia palkittiin Ylen vuoden levynä 2022.
Säveltäjä Rouzbeh Rafien suunnittelemassa illassa 11.8. kuullaan mm. hänen uusin teoksensa jousitriolle ja elektroniikalle. Rouzbeh vieraili Hämeessä ensimmäistä kertaa vuonna 2022 ja voitti yleisön sydämet musiikillaan.
Linda Suolahden hersyvä muusikkous ja ennakkoluuloton tapahtumasuunnittelu tunnetaan jo hyvin. Ihmemaailman mahdollisuudet ovat inspiroineet Lindan hyppäämään myös säveltäjän saappaisiin; “Wonderland” teos hämäläisen Anja Vammelvuon runoihin saa ensiesityksensä osana sykähdyttävää ohjelmakokonaisuutta 12.8.. Nuoren ukrainalaisen taiteilijan Kseniia Pavlolan valokuvanäyttely on nähtävillä Tervakosken Seuratalolla koko festivaalin ajan.
Rakastettu näyttelijä Seela Sella palaa festivaalille vierailemaan ja bandoneontaiteilija Kristina Kuusisto taas tekee Kokonainen-debyyttinsä, kun janakkalalainen huippusopraano Pia Freund vie suunnittelemansa tapahtumasikermän Hämeenlinnan taidemuseoon 13.8..
Lipunmyynti festivaalille on auki Holvi-verkkokaupassamme. Liput 25/20€, 20/15€ ja 15/10€.
Osa lipputuloista lahjoitetaan Ukrainan tueksi Ukrainalaiset Suomessa ry:n kautta.
10.-13.8.
KSENIIA PAVLOVAN
VALOKUVANÄYTTELY
TERVAKOSKEN SEURATALO
Kseniia Pavlovan valokuvanäyttely Ukrainasta 10.-13.8.
Torstaina 10.8. klo 13 Näyttelyn avajaiset
Helvi Leiviskä (1902-82): Sonaatti viululle ja pianolle (1945)
Tiina Karakorpi, piano, Linda Suolahti, viulu
Avajaisiin ja näyttelyyn on vapaaehtoinen pääsymaksu Ukrainan hyväksi. Lahjoitamme pääsymaksut lyhentämättöminä Ukrainalaiset Suomessa ry:lle (Linkki)
Musiikkiesitys kestää n. 25 min.
Näyttely muutoin avoinna klo 10-16 sekä konserttien yhteydessä


10.8.
LAURA
LEPPÄKOSKEN VOIMAN TALO
Torstai 10.8. klo 18
Laura Hynninen, taiteilija
Konsertti on sukellus maailmaan, joka muodostuu äänellisistä ja visuaalisista teoksistani. Aiheet nousevat luonnosta, tunteista ja muistoista. Tartun häilyviin havaintoihin, teen niistä soivaa ja kuvallista materiaalia ja sulautan ne moniaistiseksi kokonaisuudeksi. Laajennan
harpun sointimaailmaa erikoissoittotekniikoilla, live-elektroniikalla ja pienillä soittimilla. Tykkään salaperäisistä sävyistä ja perkussiivisista aiheista, ne toimivat kontrastina harpun helmeilevälle
näppäilyäänelle. Näistä aineksista sekä omasta äänestäni syntyy yhdenhengenorkesterini. Musiikkini pakenee tyylimääritelmiä, mutta usein se surumielistä, yllätyksellistä ja leikkisää.
Tapahtuman kesto n. 75 min.
LIPUT 20/15€
11.8.
ROUZBEH
GNOMIC
TERVAKOSKEN SEURATALO
Perjantai 11.8. klo 18
Linda Suolahti ja Viivi Hakkarainen, viulu
Mari Viluksela, alttoviulu
Anni Kallioniemi, sello
Fanny Söderström, piano
Preludio
Rouzbeh Rafie (1981-): String Trio (2023, kantaesitys)
Cecilia Damström (1988-): Characters (2015)
Claude Debussy (1862-1918): Sonaatti viululle ja pianolle (1917)
György Kurtág (1926-): Officium breve, in memoriam Andreae Szervánszky, Op.28 (1988-1989)
Nadia Boulanger (1887-1979): Kolme kappaletta sellolle ja pianolle (1914)
Kaija Saariaho (1952-): Tocar viululle ja pianolle (2010)
Domenico Turi : Elegia sooloalttoviululle (2021)
Postludio
Tapahtuman kesto n. 80min
LIPUT 15/10€


12.8.
LINDA
Omassa moniosaisessa ihmemaassani haluan upottaa teidät mielen sisään. Musiikki kohottaa hetkeksi jonnekin ajatusten ulottumattomiin ja toisaalta tukee vaihtelevissa tuntemuksissa. Mielen hajoaminen, laajentuneet, upottavan voimakkaat tunteet sekä ajatusten äärimmäisyys ovat teemoja, joita haluan tuoda esille tässä kokonaisuudessa. Ihmemaailmani on oikean kaninkolon tapaan pimeä ja ahdas, jonka suuaukolla voi kokea valon, vapauden ja avaruuden. Sota ja kuolema on ollut ja tulee aina olemaan hallitsemattomasti läsnä jokapäiväisessä elämässämme, menneessä ja tulevassa. Turvapaikkaa tulee etsiä sisältä, ehkä tässä kaninkolossa on minun turvapaikkani. Tervetuloa kiipeämään kukkulalle kanssani.
OSA I
KSENIIA
TERVAKOSKEN SEURATALO
Kseniia Pavlovan valokuvanäyttely Ukrainasta 10.-13.8.
(Ks. tiedot ylempänä sivulla)
OSA II
FRANZ
JANAKKALAN PYHÄN LAURIN KIRKKO
Lauantai 12.8. klo 13
F.Schubert: Jousikvintetto C-duuri, Op. 163
Linda Suolahti ja Viivi Hakkarainen, viulu, Mari Viluksela, alttoviulu, Beata Antikainen ja Anni Kallioniemi, sello
Tapahtuman kesto n. 60 min.
LIPUT 15/10€
OSA III
LINDA
TERVAKOSKEN SEURATALO
Lauantai 12.8. klo 18
Alla Pavlova (1953-): Elegia pianolle ja jousille (1998)
Andrea Tarrodi (1981-): Nocturne B, A, C ja H (2011)
Linda Suolahti (1989-): ”Wonderland” Uusi teos sooloviululle ja äänelle Anja Vammelvuon runoihin
***
Jadwiga Sarnecka (1883-1913): Etydi "Quasi una dolore", f-molli
Caroline Shaw (1982-): Entr'acte (2011)
Clara Schumann (1819-1896): Notturno Op.6 no 2 (1836)
Hawa Diabaté (1974-): Tegere Tulon (2018)
I Funtukuru
Fanny Söderström, piano, Linda Suolahti ja Viivi Hakkarainen, viulu, Mari Viluksela, alttoviulu, Beata Antikainen, sello
Tapahtuman kesto n. 2 tuntia sisältäen väliajan
LIPUT 15/10€
13.8.
PIA
HAJATELMIA RAKKAUDESTA
HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO (Kokonaisen vierailukonsertti)
Sunnuntai 13.8. klo 15
Seela Sella, rakkausrunoja
Pia Freund, rakkauslauluja
Kristina Kuusisto, rakkaussoittoa bandoneonilla
Tapahtumasikermämme leikkimielinen työnimi on KANINKOLO. Kaninkolo voi tietysti ’Liisa Ihmemaassa' -tyylisesti pitää sisässään mitä vaan, mutta me haluamme keskittyä Rakkauteen!
Haluamme tarjota Sinulle lämpöä, lempeä, huumoria, syviä tunteita…ja kuplivaa!
Kanssamme peuhaamassa ainakin säveltäjät Gabriel Fauré, Astor Piazzolla, Matthew Whittall…ja saattaa konsertissa joku hämeenlinnalainen suurmiessäveltäjäkin piipahtaa…!
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan Taidemuseon kanssa.
Tapahtuman kesto n. 75 min.
LIPUT 25/20€
(rajoitettu yleisömäärä)
