• Kokonainen

Säveltäjäesittelyssä: Caroline Shaw

Kokonainen haluaa nostaa esiin ensi kesänä festivaalillamme kuultavia tuntemattomampia säveltäjiä, jotta voitte tutustua heihin jo hyvissä ajoin ennen festaria.


Caroline Shaw on amerikkalainen säveltäjä, viulisti, laulaja ja tuottaja, jonka työtä on arvostettu jo mm. kunnioitetulla musiikin Pulitzer-palkinnolla. Hän oli palkinnon kaikkien aikojen nuorin saaja vain 32-vuotiaana. Shaw on opiskellut useissa amerikkalaisissa huippuyliopistoissa ja hänellä on taiteellinen yhteistyökumppanuus Juilliardissa. Shaw on monipuolinen taiteilija, joka tekee klassisen musiikin projektien ja sävellystyön lisäksi yhteistyötä myös mm. rapartistien Kanye Westin ja Nasin sekä The National -yhtyeen kanssa. Kotisivujensa mukaan Shaw rakastaa keltaista väriä, saukkoja, Beethovenin opusta 74, Mozartin oopperoita, Kinhavenin musiikkioppilaitosta, rosmariinin tuoksua ja rämäisen mandoliinin ääntä.

Caroline Shaw'n musiikkia on kuultu Suomessa mm. Radion Sinfoniaorkesterin konsertissa viime kaudella. Voit tutustua konsertin säveltäjäesittelyyn täällä:


https://yle.fi/…/2019/10/18/haydn-sostakovits-shaw-beethoven


Caroline Shaw'n nettisivut: https://carolineshaw.com/Kokonaisella festivaalilla 2020 kuullaan Shaw'n teos Boris Kerner sellolle ja kukkaruukuille